Lyhytproosaa

maanantai 27. heinäkuuta 2020

Täältä löydät lyhyitä tekstejäni, pääosin kirjoittamisen perusopinnoissa tehtyjä.

Kestävyysvaje
Kirjoittamisen kurssilla valittiin uutinen, jonka pohjalta kirjoitettiin erilaisia tekstejä. Valitsemani uutinen käsitteli työuupumusta ja lopulta aihe taipui spefi-novelliksi, jonka sijoitin samaan maailmaan kuin Kuoleman kysymys -pienoisromaani. Novellin päähenkilö on kuolemanenkeli Astrid, joka esiintyy Kuoleman kysymyksessä pienessä sivuroolissa.

Aamuvuoro
Tämäkin tarina on lähtöisin kirjoittamisen opinnoista. Tehtävänantona oli kirjoittaa kertomus toisen opiskelijan antamasta parin virkkeen mittaisesta aiheesta. Valitettavasti en muista enää sanatarkasti pohjatarinaa, mutta siitä syntyi tällainen mysteerinovelli. Yksi teemoista on yllättäen tässäkin työuupumus.

Demonologien päiväkirjasta
Tehtävänä oli kirjoittaa historiallinen novelli, jonka päähenkilö oli oikeasti elänyt ihminen, sen verran kuuluisa, että hänestä löytyisi helposti tietoja. Pitkän pähkäilyn jälkeen tajusin, että lempileffoissani Conjuringeissa esiintyvä Lorraine Warren (kuten myös miehensä Ed) on todellinen ihminen, joten tietysti päädyin kirjoittamaan hänestä. Novellissa on käytetty runsaasti apuna Warrenien urasta kertovaa The Demonologist -kirjaa sekä Warrenien haastatteluja. Pituusrajoituksen vuoksi tarina piti päättää ennen kuin se ehti kunnolla käynnistyäkään, mutta eihän sitä tiedä, vaikka jonain päivänä jatkaisin tätä.

Ei kommentteja